Kultainen alpakka-merkki, tae laadusta

Ruukin kehräämön pitkäaikainen työ ekologisen, sosiaalisen, kulttuurisen ja taloudellisesti kestävän alpakkakuitutuotannon parissa on saanut tunnustusta Perulaisen International Alpaca Association (IAA) myöntämän Kultainen alpakka -merkin muodossa. Järjestö on ollut toiminnassa vuodesta 1984 lähtien ja näiden vuosien aikana jäseniksi on hyväksytty 49 kansainvälistä yritystä. Viimeisimpänä Ruukin kehräämö Mathildedalin ruukkikylästä.

Kultainen alpakka

Perulainen International Alpaca Association (IAA) on myöntänyt Ruukin kehräämölle Kultainen alpakka -merkin. Tällä tunnustuksella Ruukin kehräämö on noussut kansainvälisesti laadustaan tunnettujen alpakkatuotteita valmistavien yritysten joukkoon. Mukana on mm. yrityksiä Italiasta, Japanista ja Australiasta.

Merkki myönnetään ainoastaan tuotteille, jotka sisältävät 100 % vähintään Baby Alpaca -tasoista kuitua. Baby Alpaca -tasoisella kuidulla tarkoitetaan kuidun hienosyistä rakennetta, mikä on sopiva myös vauvan paljaalle iholle. Suomessa alpakkatuotteita on saatavana eri tasoisilla kuiduilla sekä eri pitoisuuksilla.

Ruukin kehräämöllä käytetään pääosin vielä Baby alpaca ‑kuitua huomattavasti hienompaa Baby Royal Alpaca -tasoista alpakkakuitua. Tällaisen hienolaatuisen kuidun saanti on hyvin rajoitettua ja siksi suuret muotialan toimijat eivät voi tarjota vastaavan laatutason tuotteita.

Perulaisen IAA-järjestön missiona on tarjota kansainvälisille markkinoille erittäin korkealaatuisia, kestävästi tuotettuja sekä designiltaan innovatiivisia alpakkakuitutuotteita. Alpakka on kotoisin Perusta ja 80 % maailman alpakkakuidusta tulee Perulaisilta tiloilta. Näistä tiloista 80 % on yhä alle 100 alpakan pienkasvattajia.

Osa Ruukin kehräämön vastuullisuustyötä onkin tukea perulaista alkuperäiskansaa alpakankasvatuksessa ja varmistaa alpakkakuidun tuotannossa ekologisuuden ja eettisyyden toteutuminen. Ruukin kehräämön yhteistyökumppaneina Perussa toimii mm. IAA sekä tutkimus- ja jalostuskeskus Pacomarca.

Alpakkakuitu on ominaisuuksiltaan erinomainen myös Suomen olosuhteisiin, sillä se on kevyt, likaa ja vettä hylkivä sekä säätelee kehon lämpötilaa. Hienosta alpakkakuidusta valmistetut tuotteet sopivat kaikenikäisille aina vauvasta vaariin, sillä alpakkakuitu on luonnostaan pehmeä ja hypoallergeeninen.

Ruukin kehräämö on ainoa alpakkakuituun erikoistunut kehräämö Suomessa. Kehräämössä kehrätään lankaa omien alpakoiden villasta. Ruukin kehräämö ostaa alpakkavillaa myös muilta kotimaisilta tiloilta. Salossa, Mathildedalin ruukkikylässä sijaitsee Ruukin kehräämön puoti. Puodissa vieraillessa voit nähdä myös kehräämön työntouhussa sekä käydä tervehtimässä Mathildedalin kyläalpakoita.

 

Ruukin kehräämön omistaja yhdessä perulaisen alpakkakasvattajan kanssa
”Perun vierailulla tapasimme yhteistyökumppaneitamme sekä alkuperäiskansan kasvattajia. Oli hienoa nähdä, kuinka omalla työllä on merkitystä ihmisten ja eläinten hyvinvointiin toisella puolella maapalloa.”

 

Voisit pitää myös näistä

Kotimainen angorakaninvilla on eettinen valinta
Kotimainen angorakaninvilla on eettinen valinta
Tiesitkö? Kotimainen angorakaninvilla on eettinen valinta. Ruukin Kehräämölle angorakanin villa tulee kotimaiselta Vi...
Lue lisää
Mitä tarkoittaa Baby Alpaca?
Mitä tarkoittaa Baby Alpaca?
Baby Alpaca nimityksen luullaan usein tulevan siitä, että villa keritään nuorilta alpakoilta. Todellisuudessa iäkäski...
Lue lisää
Ruukin Kehräämö - Suomen ainoa alpakanvillaa puhtaana käsittelevä kehräämö
Ruukin Kehräämö - Suomen ainoa alpakanvillaa puhtaana käsittelevä kehräämö
Tänään katsomme hieman menneisyyteen ja palaamme Sinin ja Leenan yrityksen alkuaikoihin.   Tiesitkö, miten tarinamme ...
Lue lisää

Jätä kommentti

Huomaa, että kommentit on hyväksyttävä ennen niiden julkaisemista